tiistai 2. heinäkuuta 2013

Don't cry because it's over, smile because it happened

Olin ajatellu tehä tän postauksen jo aikasemmin ja vielä Espanjasta, mut koska olin koko ajan menossa ni en ehtiny. Nyt on vaihtarivuosi loppunu enkä voi uskoo et mun espanjalainen elämä on ohi, eikä siihen oo samalla tavalla enää paluuta. Tietenki mennää sinne vielä takas, mut ei se tuu koskaan olemaan enää sama asia. Mulla on fiilikset niin sekasin ja viimesten viikkojen aikane en oo viettäny päivääkään itkemättä. Mä en vaan haluu uskoa et se on loppu nyt ja et kaikki on takanapäin. Yritän ajatella asioita positiivisesti, et sinne on helppo mennä takasin ja siellä tapasin maailman ihanimpia ihmisiä ja sain niin paljon uusia kokemuksia ja muistoja, joita en tuu koskaan unohtamaan.

Mua pelotti kauheesti palata Suomeen, koko ajan oon kuolemaisillani ikävästä ja haluun takas, ja on niin vaikeeta pidätellä kyyneliä ja teeskennellä et kaikki on hyvin, kun hymyn takana on niin paljon ikävän tunnetta ja kyyneleitä. On vaikee puhuu asioista muiden kaa, koska ei kukaan ymmärrä sitä samalla tavalla ku sä. En voi uskoo, et kaupunki josta en alussa tykänny yhtään, on tänä päivänä mulle ku toinen koti. Mua pelotti etten tuu enää sopeutumaan Suomeen, koska mulla oli niin täydellinen toinen elämä Espanjassa, mut samalla tuntuu etten ois koskaan ollu kotoota poissakaan eikä mikään oo muuttunu täällä. Tää vuos on opettanu mulle niin paljon asioita, oon oppinu arvostamaan uusia asioita ja osaan nähdä asiast eri kulmista. Mä oon ite kasvanu ihmisenä tosi paljon, en koskaan tienny kuinka vahva oikeesti oon ja et aina pitää vaan sinnitellä eteenpäin ja yrittää pysyy positiivisena. Mä oon käyny tän vuoden aikana läpi niin paljon asioita, iloa, naurua ja kyyneliä, selvinny parista särkyneestä sydämestä ja aina vaan kattonu eteenpäin ja pysyny vahvana. Niinku sanotaan, vaihtovuos ei oo vaan yks vuos sun elämässä, vaan se on yks elämä vuodessa. 

Nyt tulee aika henkilökohtasta tekstiä, mut on vaan pakko saada kirjotettua ulos ajatuksia. Jotkut varmaan miettii mitä kävi mulle ja Alexeylle ku lähin. Me ei koskaan oltu pariskunta, vaikka aika pitkälle silleen käyttäydyttiinki. Mä en oo ikinä tavannu ihmistä, joka musta on välittäny niin paljon ja kohdellu mua niin hyvin ku Alexey. Alexey on yks upeimpia ihmisiä, joita oon tavannu, niin ystävällinen ja huolehtiva aina, ostaa mulle Burger Kingin euron kanahampurilaisia, vaikka tietää ettei mul oo nälkä, mun pyytäessä 33cl fantaa, tuo mulle 2l. Se on aina suojellu mua ja ollu tukena ja mun vieressä. Meillä on niin ihania muistoja yhessä, juttuja joita käytiin läpi ja asioita mitä kukaan muu ei ymmärrä. Mulla on vaan niin kova ikävä, enkä saa kyyneleitä loppumaan :( Tässä vaiheessa kuitenki Alexeyn elämä on siellä ja mun elämä täällä. Mä en tiiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mut ainaki tiedän et oon maailman onnellisin saatuani viettää elämäni parhaat kuukaudet näin ihanan ihmisen kanssa ja oon niin onnellinen että tapasin sen.